Vihreän kullan lumoissa.

Tänään krisu lähti ystävänsä kanssa jahtaamaan metsästä nokkosia. Kyllä, luit aivan oikein. Juuri niitä samoja vihulaiskasveja, jotka lapsena pysäytti metsiköissä juoksentelusi kuin seinään ja sai sinut tanssimaan kirvelyn pyhää kansantanssia, huutaen kurkku suorana ärsytyksestä.

Penskana ollessani äiti ripotteli kuivattua nokkosta kaurapuuron sekaan aina kyllästymiseen asti. Nyt  aikuisena (kyllä, minäkö aikuinen??) olen kuitenkin palannut tämän polttelevan villiyrtin lumoihin monestakin syystä.

Ei sitä nyt vaan yksinkertaisesti voi vastustaa, että meidän maamme luonnosta löytyy syötävä aines, joka on:

"piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna" -Wikipedia.

Ja sitä saa senkun hakee. Hakureissuille kannattaa ottaa mukaan sakset, ja pitkähikainen paita sekä pitkät housut. Näin välttyy pistelyltä. On myös syytä muistaa, että ei ihan kompostista tai sontakasasta kannata yrttejään poimia, sillä siellä poltinkarvaiset veitikkamme ovat imeneet itseensä liikaa nitraatteja.

Mutta kun on saksinut nokkosen kasvustoja koriinsa, miten sitten?  Krisu esittelee tässä kaksi tapaa, jotka molemmat tuhoavat nokkosessa kasvavat poltinkarvat.


                                               1. Kuivattaminen.

                                    Nokkosten kuivatus tapahtuu näin.



                                             2. Ryöppääminen.

Ensiksi nokkosista huuhdellaan pienet ja suuremmat metsän eliöt pois, sillä niitä moni ei halua ruokaansa.

                                       
                                     Nokkoset laitetaan kiehuvaan veteen.

Nokkosia kiehautetaan 2-5 min. Krisu tallettaa keitinveden ämpäriin, sillä se on mainio ja ekologinen aines kasvimaan kasveille niitä mutustavien pikkunilviäisten torjuntaan.

Ryöpätyt nokkoset voi muhentaa vaikka veitsellä, tai sitten silppuamishärvelissä niinkun krisu teki.
Tämä seos onkin hyvä pakastaa pienissä erissä. Ajanmittaan sitä käytetään kuin pinaattia konsanaan. Munakkaissa, smoothieissa, letuissa... Omnomnom!


Samalla reissulla matkaan eksyi myös kuusenkerkkää! Ne ovat nyt parhaimmillaan, joten suosittelen että noudat pian omasi lähimmästä metsästä. Lapsena kaikenlaisia pihakasveja maistellessani rakastuin kuusenkerkkään sen kirpeyden takia. Olin hämilläni, kun kaikesta muusta sanottiin pikkukrisulle että "älä syö.. ties mitä pöpöjä saat!" mutta kuusen kasvannaisista isovanhempani sanoivatkin: "nuo ne ovat terveellisiä!" Olen ottanuttämän kevyenä vittuiluna näihin päiviin asti, aivan turhaan! Onhan niissä runsaasti A- ja C- vitamiinia ja antioksidanttia. Ennenvanhaan Kerkkää on käytetty erityisesti vatsavaivoihin ja flunssaan.

Kuusenkerkkä on näemmä kokeilemisen arvoinen pasitetun kalan kanssa tillin tapaan, teenä, tai siirapiksi keitettynä. Itse käytän varmasti lähinnä pakuriteetäni maustamaan. Pakastus lienee paras tapa säilöä nämä vesselit.

                Emäntä väsähtäneenä hellepäivästä ja hyttysistä. Jäätävää.