Barbapörrön aamu.

 
Aamulla Barba herää valon kutitellessa silmiä verhon läpi. Yöllä Barba tapansa mukaan oli tiiviisti krisun sylissä, ja nyt hän nauttii siitä, kun kukaan ei puristele ja rutistele sitä. Barba saa viettää laatuaikaa yksin, kun krisu lähti ostamaan kastelukannua.

 
Matkalla kahville hän kurkistaa peilikuvaansa emäntänsä meikkipöydän peilistä. Voi kauhistus! Ei krisu turhaan suunnittele barpan kylvetystä. Pörröt sojottelevat miten sattuu.

Katsellessaan televiisiota kahvikipposen ääressä barba kokee suuria yksinäisyyden hetkiä. Entä jos olen yksin siksi, kun haisen pahalle ja olen takkuinen? Jos emäntäni ei oikeasti lähtenyt hakemaan kastelukannua, vaan lähti takkuisuuttani karkuun .. :(



 

Uskollinen ystävä barbamme päättää täyttää pesukoneen krisun mieliksi, ja hyppää samalla itse kylpyyn. Barva haluaa, että krisulla on hyväntuoksuinen ja pörheä unilelu.


Kun krisu tuli kotiin evsisateesta, odotti häntä mieluisa yllätys. Barba ja pyykit peseytyivät kuin itsestään! <3

Aamun purkauksia.

Nyt aamusumpetta nieleskellessäni työpöytäni ääressä, paperille ilmestyi taas värillistä ripulia.

Tätä työstäessä tuli rajoittamaton pakko kuunnella vanhaa kunnon biisiä Likainen parketti. Koskahan sitä on viimeksi etes kuunnellut?

Mieleni on myllertänyt aivan valtavasti kun aloitin kuvataideterapian. Jos sinulla on tunnelukkoja ja patoja, suosittelen sitä sinulle erittäin lämpimästi. Itse olen padonnut ilmaisun lähes tyystin viimevuosina, jonkinlaisen angstin ja pakkorauhoittamisen seuraamuksena. Mutta nyt sitä tunnevirtaa alkaa  tulla solkenaan, äkillisesti, aamuisin ja iltaisin. Ehkä unimaailmassa alitajuntaani tulee käskyjä tehdä jotain, ajaa asiaa eteenpäin rrrrraivolla!

Tunnetasoni muistuttaa yhtä ailahtelevaa tällähetkellä, kun taidekouluvuosina. Asia on todellakin ymmärrettävää, sillä silloin päätin hillitä itseäni ja rauhoittua päänsisäisesti. Tein tämän rauhoittumisen kuitenkin väärin, ja blokkasin ison kassan käsiteltäviä tunteita. Hyvät ystävät, EI NÄIN.  Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tunteet ovat parhaimmillaan tuoreeltaan, silloin voi niistä aistia kaikki värit ja maut ja tuoksut. Silloin niitä on iisimpi käsitelläkin, kun vanhaa maatunutta ja muumioitunutta möykkyä, joka haisee perhanan pahalle, etkä tiedä mitä se sisältää. Mutta mistä nämä tunteet tulevat?  Syntyvätkö ne aistiyliherkässä mielessäni samalla kun toimin ulkomaailman kanssa? Vai luonko niitä itselleni paremman tekemisen puutteessa?

Olen huomannut elonmerkkejä myös unelmoinnissa. Minulle on kehittynyt unelma! Tosin se on varsin vaatimaton, mutta sekin on jo jotain.

Matkapahoinvointia, Pitkiä jonoja ja kulttuuria.

Viime viikonloppu lähti käyntiin loppuviikon eksistentiaalisella kriisillä. Kaikki lähti kuitenkin positiivisempaan suuntaan, kun ilmaisin vähän tunteita paperille.

 

Kyllä tuli nuorempanta ihan aktiivisesti maalailtua ja piirrettyä. Tässä vuosia kartuttaessa mielenikin on ehkä vanhentunut, ja olen mitä ilmeisemmin siirtynyt muotojen ja värien kuvaamiseen. Tai sitten se vain on psyykkisesti se juttu tällähetkellä. Kuvassa olen vuonna -89.
No tuo mielen ripuli paperilla sitten hieman selkeytti päätäni. Koin kuitenkin elämän voittavan ihmeen voiman, kun ukkeli ja ystävänsä päättivät, että nyt lähdetäänkin hilpasemaan Hailuotoon!

Olin aivan umpitäpinöissäni siihen asti, kunnes hoksasin, että saareenhan on mentävä lautalla! Kyllä koitti  hiljaisuus takapenkillä, ja iloinen pulpatus  muuttui kuoleman hiljaisuudeksi. Tämä emäntä nimittäin pelkää aivan hirmuisesti laivoja ja kaikenlaisia lauttoja. Pelkoni on niinkin rationaalinen, että pelkään laivan/lautan kaatuvan. Heti alkuunsa säikähdin  niin kovasti, että iski matkapahoinvointi loppumatkan ajaksi. Hiphei!

Olihan siellä kuitenkin tosi nättiä ja kotoisaa. Ja tuulihärvelitkin ovat oikeasti massiivisen valtavan kokoisia!

                                     Krisu näki laivoja lepäilemässä.


 

                                                   On ne hugeja!


No kaiken sen pahoinvoinnin ja nälkäkiukun ja silmänruuan päätteeksi kotiin nukkumaan kohti seuraavaa päivää, jota olenkin odotellut jo kauan. Kyseessä on puutarhapalstojen jako! Ystäväni, jonka kanssa olemme jo aikoja suunnitellut puutarhapalstaa, ei ikävä kyllä päässyt jonottamaan kanssani. Jakotilaisuus alkoi kello kymmenen. Vaikka olin heti kymmeneksi paikalla, jono oli melekoinen. Pärähti aika suuri jonotusnumero lappuuni. Jonottaminen oli painajaismaista. Ihmiset naskittivat purkkaa stressaantuneina, ja ette ikinä arvaa, miten tällainen mässytysneurootikko menestyy purkkaympäristössä. Ihanaa. :D Mutta palsta saatiin. <3

  Sensuroin paikkakunnan nimen, sillä te ette ikinä saa tietää, missä asun!


Koettelemusten jälkeen olen ansainnut kunnon palkinnon! Nimittäin lempibändeihini kuuluva Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi keikkaili kaupunagissamme, ja sinnehän oli päästävä!  Voin sanoa, että kaikki ikävyys karkottui mielestäni, kun pompin ja notkuin eturivissä, kuin fanityttö konsanaan! ;)

               Edustuskuva ennen keikalle lähtöä. Voi pyhä sylvi mikä ilme!


Onhan se vielä linkitettävä eräs iihana biisi bändiltä, jos ette vaikka ole kuulleet. <3

https://www.youtube.com/watch?v=yaCfnVFVSys

Oletko kokeillut myötätuntomeditaatiota?

On taas se hetki viikosta, kun suuntaan pyöräni keulan kohti kuvataideterapiaa.
Viimepäivät on ollut varsinaista sekamelskaa, paikkani etsintää sosiaalisena olentona. Vaikket sinäkään ehkä usksoisi, olen tavattoman arka toimimaan ryhmässä ikäisteni kanssa, joita en tunne entuudestaan. Tämä on ehkä tuttua monelle, mutta minun tapausessani en todellakaan ole se ryhmän hiljaisin kuuntelija, vaan otan kontaktia kovasti ryhmäläisiin, vaikka sitten nonverbaalisesti. Siitä huolimatta, että olen sosiaalinen, menetän öisin järkeni pohtiessa asioita, kuten mitä muut minusta haluavat?  entä jos olen ryhmän pelle, ja kaikki nauravat eivätkä ota minua tosissaan, vaan viettävät aikaa kanssani saavuttaakseen jotain kustannuksellani?. Enhän vain tahattomasti loukannut ketään?
 Sitä etsii vihollista, vaikka sellaista ei olisi lähimaillakaan Kaiken pohjalla on ainainen taistele, älä missään nimessä pakene reaktio. Pahinta on, jos joku toinen kokee minut vihollisena, vaikka yritän aina kaikkeni pitääkseni ryhmän yhteishengeng korkealla.

Isäni avulla ehkä löysin tähän ainaiseen kriisiin erään lääkkeen. Lauantaina isäni soitti,  ja kertoi tavattoman rauhoittavalla äänellä Myötätuntomeditaatiosta. Vaikka meditaatio on minulle tuttu ja mieluisa kaveri, en ollut kuullut myötätuntomeditaatiosta.

Homman nimi on seuraava:

Keskitytään meditaatiolle tavalliseen tapaan hengitykseen ja kehon olemukseen. Seuraavaksi aletaan miettimään jotain läheistä ystävää, ja hänen elämänkaartaan. Visualisoidaan ystävän kehitysvaiheet kohdusta hautaan, intuitiolla edeten. Seuraavaksi lähetetään tälle paljon rakkautta.

Seuraavaksi käydään samalla tavalla läpi jonkun ihmisen elämänkaari, joka on aiheuttanut sinulle jotain pahaa elämäsi aikana. Esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusaajaa. Lopuksi hänelle jos jollekin lähetetään aimo annos rakkautta.

Kolmanneksi tutustutaan jonkun tuntemattoman ihmisen elämänkaareen, vaikkapa sen mukavantuntuisen lähikaupan myyjän, tai kärttyisän ja syrjääntyneen naapurin papan. Hänkin saa lähetyksenä lahjaksi puhtainta rakkautta.

Huomaamme, että kaikkien meidän eläemämme on pääpiirteittään samankaltainen, ja kaikilla meillä on omat syymme toimia, miten ikinä toimimmekaan. Ulkoiset tekijät muovaavat paljon sitä, mitä elämässämme tapahtuu, mutta enemmän vaikuttaa kuitenkin se oma tietoisuus asioista ja niiden seuraamuksista. Jos sisäistämme kokonaisuutta, osaamme jo sillä kitkeä turhia epämieluisia tapahtumia ympäriltämme. Pitää myös muistaa, että kaikkea pahaa ei voi kitkeä, sillä monessa piilee opetus.

Tämä harjoitus tuntui alussa helpolta, kun ajattelin parasta ystävääni. Näin meidät lapsena keinumassa samassa rengaskeinussa, kummankin antamassa tasapuolisesti vauhtia. Hassua, sillä emme ole tunteneet varhaislapsuudessa, vaan asuimme autuaan tietämättöminä toisistamme eri puolilla suomea.

Ikävyyttä tuottavaan ihmiseen sain taas todella paljon ymmärrystä sekä uutta perspektiiviä. Hän on kenties ollut olosuhteiden uhri ja hakenut vanhemmiltaan hyväksyntää lapsena ja vielä aikuisenakin.

Tuntematonta ihmistä ajatellessani tuli totaalinen stoppi, sillä sain valtavasti pään sisältäni informaatiota kahteen edelliseen kohtaan. Jouduin lopettamaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla olen vahvempi!

Kiitos isä, kun kerroit minulle tästä <3 Nyt on tavattoman kevyt ja rauhallinen olo, ja tuntuu että voisin kohdata valtavankin ryhmän ikäisiä tuntemattomia ihmisiä. ;) ah mielen voimaa <3


Pakko vielä hehkuttaa hieman maallisemmasta asiasta!
Eilen vieraillessani kirpparilla, löysin puolikkaan 50 ml putelin ehdottoman suosikkiani hajuvettä!!! Nimittäin Marc Jacobsin Dotia. Ah taivas <3 tämä hurmoksen eliksiiri maksoi vain 7 euroa! Kyllä, todella naurettava hinta noinkin arvokkaasta tuoksusta.

Siinä se on. Vasemmalla kuvassa teini-iän suosikki, Tommy Hilfigerin Tommy girl.

Miten syödä levossa ja urheilun tohinassa?

Kaikkina eloni aikoina en ole osannut syödä, vaan se tapa, miten on tunkenut kitaansa ravintoa, on ollut enemmän tai vähemmän häiriintynyttä. Vielä tänäkin päivänä syyllistyn monelle tuttuun tunnesyömiseen sekä mielihalujen orjuuteen. On pitkiä kausia, kun minulla ja ruualla menee hyvin, ja suhteemme on rakkautta ja aurinkoa ja perhosia. Jos jätän vähänkään liikuntaa pois, ruokailutottumukseni pyllähtävät oikein kunnolla muhkeille pakaroilleen ojan pohjalle, ja sitä on työlästä lähteä nostamaan sieltä ojanpohjalta.

Suurin ongelmani on viikonloput. Virallisesti herkuttelupäiväni on perjantai, mutta kuinkas ollakaan, löydän itseni vielä sunnuntaina myöhään illasta sohvan uumenista molemmat kädet sipsipussissa, ympärilläni limsapulloja ja karkkipapereita. Olen viikonloppuisin kuin rasva- ja sokeriholisti, jolla on pahin putki menossa, eikä loppua näy. Toisinaan repsahduksia tulee myös arkisin. Useimmat syylliset mielestäni ovat erinomainen jäätelökeli,  harmaa päivä, jota on piristettävä suklaalla, iloinen tapahtuma, jonka kunniaksi lappaan suuhuni irtokarkkeja. Vaikka oikeasti syy on vain korvieni välissä, hedonistisissa taipumuksissani.

Jotta en ihan eksy jääkaapin sisälle, olen ottanut avuksi ruokalistan joka komeilee seinälläni. Siitä on hyvä tarkastaa, mitä on syötävissä mihinkin aikaan ja mitä taas tulee kulloisella aterialla välttää. Aluksi kokeilin Jutta Gustavsbergin Go fat Go -mallia, mutta minulle se aiheutti alituista nälkäkiukkua ja repsahduksia. Luulen, että se ei siksikään palvellut minua, kun en varsinaisesti yritä pudottaa painoa. Se kun nimenomaan on tarkoituksena Jutan ruokavaliossa.

Viimeisimmästä Fit- lehdestä ( 5/2014) bongasin vallan mainion artikkelin. Siinä käsiteltiin sitä, kuinka treenipäivän- ja lepopäivän murkinat  poikkeavat toisistaan. Lisäksi oli ruokailun perusrunko, joka on mitoitettu normaalikokoiselle, istumatyötä tekevälle naiselle. Perusrungon lisäksi oli listat, mitä  Laihduttajan Lihasten kasvattajan sekä kiinteytyjäntulisi lisätä perusrunkoon niin lepo- kuin reeniäpivänäkin.  Tämähän nyt on aivan liian mahtavaa ollakseen totta! Itse lähdin Kiinteyttäjän mallin mukaan, ja listani on seuraavanlainen:

Treenipäivän murkinat:

1. Aamupala:
-Marjoja tai hedelmä.
 (oikeasti sokeritonta mehukeittoa tai hedelmä.)
-250 g. rahkaa
-Banaani, tai 2 leipää tai 3 isoa riisikakkua

2. Lounas
-Reilu salaatti
-150 g. Lihaa.
-30 g pastaa tai riisiä, tai 2 pottua, tai 140g bataattia
 (pastan ja riisin paino raakana)
-tl. Oliiviöljyä. omnomnom. :3

3. Välipala
-sitä sokeritonta mehukeittoa
-250 g. rahkaa.
-1/2 dl pähkinöitä

4. Päivällinen
 -3 kiloa nautaa (no ei oikeasti. vitsi! unohda tämä kohta)
-Höyrytettyjä kasviksia
-150 g. Lihaa
-tl. oliiviöljyä.
-30 g. pastaa, riisiä tai 2 pottua tai 140 g bataattia.
-2 siivua leipää

5. Iltapala
-sok. ton. mehukeitto tai hedelmä,
-250 g. rahkaa.
- rkl. siemeniä
- banaani tai 3 isoa riisikakkua



Lepipäivän murkinat:

1. Aamupala:
-sokeritonta mehukeittoa tai hedelmä
-rkl. siemeniä
-250 g. rahkaa.
-banaani tai 2 leipäsiivua.

2. Lounas:
-Reilu salaatti
-150g. Lihaa
-tl. oliiviöljyä.
-30 g pastaa tai riisiä, tai 2 pottua tai 140 g bataattia.
 (pastan ja riisin paino raakana)

3. Välipala
- Mehukeittoa tai hedelmä
-250 g rahkaa
-1/2 dl pähkinää

4. Päivällinen
-Höyrytettyjä kasviksia
-150 g. Lihaa
-tl. öljyä.
-30 g pastaa tai riisiä, tai 2 pottua tai 140 g bataattia.

5. Iltapala
-mehukeittoa tai hedelmä,
-Rahkaa se tuttu 250 g
-rkl siemeniä.

Itellä tämä ruokavalio toimii kuin häkä. Mieliteot ovat vähentyneet, ja tässä mallissa on juuri sopivasti ruokaa tällaiselle lapamadolle. Joskus tekisi mieli korvata rahka raejuustolla, mutta en oikein osaa, sillä olenhan tapojeni orja. ;)

Mitä tämä tyttö pelaa tällähetkellä?

Nyt kuulkaa on pakko hehkuttaa, sillä tämä tyttö on maailman onnellisin!
Koska koneeni on sanonut itsensä irti, en pysty pelaamaan sillä enää. Muutenkin sillä oli todellakin mahdotonta pelata jatkuvan ylikuumenemisen tähden. Kuumeni jopa Minecraftissa..  Avomieheni yllätti minut tänään erinomaisen positiivisesti, asentamalla omalle koneelle minuakin ajatellen Heroes of might and magic 3:sen!

Kirosin, kun omalla koneellani kyseinen peli aina kaatusi, ja sitten konekin ylikuumeni ja sammui.
Tämä peli oli keskeinen lapsuudessani, sillä se vie helposti mahtavine musiikkeineen ja tarunomaisuuksineen parempiin todellisuuksiin. Olen pähkinöinä :D Tervetuloa kaikki lapsuusmuistot <3

                          Eräs lemppari linnani sisältä, aivan pelin alussa.


Nyt tiedän, mitä teen kaikki nämä  päivät ollessani sairaslomalla. Aluksi ajattelin postata kirjoista, jotka ovat kesken, mutta hitot, tämä asia on tuhannesti tärkeämpi!

Arjen suunnitelmani menevät tästedes näin: kun en ole salilla, pelaan Heroesta. Kun avomieheni tulee kotiin koneellensa, siirryn Wii U:lle tykittämään Zelda windwakeria, tai sitten Ds:llä Pokemon Whitea.

Pleikkarilla minulla on ollut jo valovuosia kesken Ni no Kuni, mutta minulla meni hermot siihen hetkeksi.. Peli itsessään on aivan ihana, mutta olen siinä vaiheessa, jossa taisteluissa on liikaa pelattavia hahmoja, enkä pysy itse enää perässä, ja taistelut menee persuksilleen. Eli pieni aikalisä on ihan hyvä asia.

Ja jos luulette minua nörtiksi, sitä en todellakaan ole! Voi ihminen pelata silloin kun huvittaa, olematta nörtti! ;)

                                               Siellä se Krisu seikkailee.

Anteeksi lyhyt tykittävä postaus, sillä nyt on kiire pelata! Täpi täpi! Kerron niistä kirjoista joskus toiste! :D

Krisu menee kuvataideterapiaan, ja sitä jännittää.

Raakasuklaakokeilua.

Vaikka uhosin ensimmäisessä postauksessa, että tästä ei tule varsinaista superfood-blogia, joudun nyt kuitenkin paljastamaan, että minullakin on heikkouteni. Nimittäin raakasuklaa, sekä pakurikääpä.

Kun ystävä kerran tarjosi raakasuklaakonvehdin kahvin seuraksi, tapahtui rakkautta ensi silmäyksellä-ilmiö. Tämä ilmiö tosin on ymmärrettävää, sillä olen TAVATTOMAN perso suklaalle.
Miksi siis en mättäisi raakasuklaata, joka on monin verroin terveydelle hyödyllisempää, kuin kaupasta saatavat toverinsa.

Tänään, sateisena ja apaattisena virastoissa vierailupäivänä päätin piristää päivää, ja valmistaa ensimmäistä kertaa itse raakasuklaakonvehteja. Koska meillä menee avomieheni kanssa maapähkinävoita varsin paljon, ajattelin änkeä sitä konvehtien sisään. naminami.

                       Suklaamassan perusohje on varsin helppo:


                                          n. 1dl kaakaorasvaa
                                          n.1 dl kookosrasvaa
                                          n.1 dl raakakaakaojauhetta
                                          hippunen suolaa
                      makeuttamiseen hunajaa tai sokeria, mistä kukin pitää.

                                                         1. vaihe:

Sulata rasvat juoksevaksi vesihauteessa. Itse täytin kyökin lavuaarin pohjan kuumalla vedellä, ja siellä se rasva vesihauteessa sulaa, kun tässä kirjoittelen tätä.

                                                          2. vaihe:

Tässä kohtaa tulee sekoittaa kaakaojauhot ja hunaja, ja ehkä ripaus suolaa joukkoon.

                                                           3. vaihe:

Kaadetaan massa suklaamuotteihin, tai silikoniseen jääpalamuottiin. Muotti isketään pakastimeen toviksi, noin vartiksi. Keksin, että saan laitettua siististi muotin pohjalle suklaamassaa ruiskuttamalla apteekista saatavalla huuhteluruiskulla. Kyseisen härpäkkeen ostin vapuksi munkkien hillotusta varten.

Kun muotti on pakastimessa hetken, sekoitin ehkä neljäsosa desiin hunajaa oman makuni mukaan.

                                                          4. vaihe:

Lusikoidaan hieman maapähkinävoita jäähtyneen suklaamassan päälle, ja kaadetaan toinen kerros suklaata maapähkinävoin päälle. Takaisin pakkaseen vartiksi.

                                                        5. vaihe:

        Keitetään sumpit, ja osoitetaan iloisena suklaanappeja ääntä kohti!

Raakakaakao on muuten mainio boosteri niin ennen treeniä kuin treenin jälkeenkin. Monesti terästän palautusjuomani parilla ruokalusikalla raakakaakojauhetta sen runsaan magnesiumpitoisuuden vuoksi. Jos oikein makeahammasta kolottaa, eikä ole herkkuja saatavilla, dippaan banaania raakakaakaojauheessa. Ai että kun on makoisaa. <3

Reenituumailua.

Ensimmäisen kosketuksen kuntosaliin sain joskus vuonna 2006-2007. Siitä asti olen pumppaillut erinäisin tauoin, sillä joskus liikunnasta piti ottaa pitkäkin erätauko sen lähtiessä hieman lapasesta.. Saattoi vierähtää vuosi taikka pari, jolloin keskityin ainoastaan aerobiseen liikuntaan, kuten lenkkipoluilla huhkimiseen, ynnä muuhun härveltämiseen mikä nyt kulloinkin tuntui olenniaselta.
Kuntosaliharrastus vakiintui 2009-2010, kun asetuin erääseen pikkukaupunkiin asustamaan, ja luulin etten sieltä enää pois muutakaan. Siitä asti on tullut käytyä salilla kolmesta neljään kertaa viikossa, ellei pää tai muu osa kehosta pahoinvoi.

Jo alusta alkaen kaivelin monellekin tutusta Pakkotoistosta pätevän tuntuisia reeniohjelmia käytettäväksi. Nämä punaiset langat sisälsivät lähinnä  perusliikkeitä niinkusta kyykkyä ja sensellaista.
Koskaan en ole ollut minkään varsinaisten pepun ja allienvemputuslaitteiden  ystävä, sillä tuntuu että niitä ei ole tehty tällaisen persjalkaisen mitoituksille säätöominaisuuksistaan huolimatta.. Ehkä myös yritän uskotella itselleni, että vapailla painoilla ährääminen tuottaisi positiivista muutosta myös tasapaino- ja koordinaatiokykyyni, joka on kuin pienellä lihavalla lapsella.
 Ryhmäliikuntatunneilla kun muut tekevät hienoja potkuja ja pyörähdyksiä oikealle, teen omat tulkintani liikkeistä vasemmalle (kyllä, en vieläkään osaa sekunnissa sanoa onko oikea vasen vai vasen oikea).. Toivon todella, että pullaa mussuttavasta rapasorsasta saa vielä joskus ryhdikkään, ja sirokaulaisen joutsenen. Toisaalta, pullasorsankin elämässä on omat hyvät puolensa <3

Nykyiseen asuinsijaan asetuttuani, liityin erääseen kuntoklubiin. Liittymisetuna sai kolme ilmaista personal trainer kertaa. Olen edelleen tavattoman tohkeissani tästä edusta, vaikka olen jo kaksi tapaamista käyttänytkin.  Ensimmäisellä kerralla kartoitettiin krisun liikuntataustaa sekä tavoitteita, ja traineri loi passelin ohjelman. Seuraavalla kerralla reenattiinkin sitten jalkoja yhteistuumin. Kyllä siinä ärräpäät ja hiki lensi, mutta tuntui perhanan hyvältä kun lopetti!  Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus piiskata olkapäät hapoille.

Mielestäni ihmiset arastelevat liikaa personal trainerin palveluita. Ei, ne eivät ole vain taloudellista ylimistöä varten, joilla on talossaan oma kuntosali, uima-allas ja solarium miljoonatalonsa kellarikerroksessa.
Kokemukseni mukaan personal traineri on juuri meitä tavallisia pullataikinan värisiä sunnuntaihiihtäjiä varten, motivoimassa meitä liikkumaan ja tekemään sen teknisesti oikein, sekä ennenkaikkea saavuttamaan liikunnan tuoman hyvän olon ja vitaalisuuden.
  Maksaisinko personal trainerin palveluista? Ehdottomasti. Vielä viimekesänä en olisi mistään hinnasta maksanut. Mutta nyt kun sain kokea sen, miten kovasti se selkeyttää omia motiiveja ja motivaatiota, it's worth it.
 
On aivan erilaista reenata, kun toinen kannustaa vilpittömästi vieressä laittamaan lisää rautaa siihen tankoon, ja on ottamassa vastaan, jos olet kaikkesi antaneena lyyhistymässä painojen alle.  Toki hyvän ystävän kanssa treenaaminen on kaikkea edellämainittua, mutta jotenkin tulee extra turvallinen olo, kun on vieressä on joskus  ammattilainen, joka on satavarma siitä mitä tekee.

Olen löytänyt itsestäni aivan uudenlaista sisukkuutta trainerin kanssa treenaamisten myötä.  Pyrin voimistamaan itseäni kuin suurtakin taistelua varten, ikäänkuin tulevana vastuksena olisi minä itse x10. Treenatessani tähän "taisteluun", hoen pääni sisällä: "näytän sille paskiaiselle vielä jonain päivänä!"
Kuitenkin arvokkain, mitä personal trainerin kanssa pari kertaa tapaaminen on minulle tuonut, on pidempikestoinen tyytyväisyys omaan kehooni. Toki on hetkiä, jolloin haluaisin heittää kaikilla vastaantulevilla peileillä ja heijastavilla pinnoilla vesilintua, mutta valtaosan ajasta olen tyytyväinen tämänhetkiseen painooni. Olen alkanut hyväksymään, että vaikka olisin laihempi, keksisin aina jonkun mehevän rasva-alueen kehossani, joka vaatisi pikaista eliminointia. ja sitäpaitsi arvon naiset ja herrat: NO FAT, NO BOOBS AND ASS!!!!  Paras olo syntyy siitä, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla, syö kunnolla palautuakseen, eikä stressaa aiheesta. Onhan se helpommin sanottu kuin tehty, mutta totuttelua, sanoi eskimo! rairairai.

Kevättä parvekelaatikossa ja läppärissä.

Nyt kun sitä asuu vihdoinkin monen mutkan kautta seudulla, jossa todella tuntee viihtyvänsä, ajattelin oikein kunnolla tehdä oman, ja ukkelini olon yhä kotoisammaksi.

Tässä tapauksessa puhun kevätmielen lietsomista kasvien istuttamisen muodossa. Jo pienenä lapsena olen päässyt kasvimaahommien makuun, ja niitä hommia rakastan. On tavattoman maadoittavaa konttailla toukkien, mauriaisten ja muiden pikkukavereiden seurassa pölisevässä mullassa, yltä päältä maan tomussa. Sääli vaan että asuinmuotoomme ei kuulu henkilökohtaista pihaa, jota voisi kuoputtaa mielinmäärin.
Onneksi on parvekeviljelyn madollisuus.

 

krisu kaivaa, krisu kuopii.

 Koska minulla on kokemusta vain suorakylvöstä maahan, parvekelaatikkoviljely on varsin uusi tuttavuus. Viime kuussa aloitinkin pikkiriikkisten yrttien siementen kylvön toiveikkaana, tavoitteena rehevä yrttipuutarha parvekkeella. Joka aamu laukkasin suoraan pehkuista tuhatta ja sataa katsomaan, jokos ruukuissa vihertää. Tänäkeväänä viljelysten jumala ei täysin ollut puolellani, vaan tuli mutkia matkaan. Aluksi kaikki tuntui menevän niinkuin siinä kuuluisassa strömsössä, mutta sitten taimet alkoivat kaatuilla ja nuupistua auttamattomasti. Oikeastaan taimikadon syy on myös allekirjoittaneessa, joka Erehtyi eräänä päivänä maistamaan rucolan taimea.... Se maistui aivan täysikasvuiselta lajitoveriltaan!! Tästä mutustelusta muodostui ikävä tapa, ja myös basilika sekä timjami kokivat samaa väkivaltaisuutta. Meirami tiesi vaaran, ja ilmeisesti tappoi itsensä ennen murkinaksi joutumista. :D  onneksi muutama taimi sentään säilyi ahmaroinniltani (toistaiseksi), ja sain niitä istutettua parvekelaatikkoonkin. Voisi sanoa, että herneen taimet olivat ainoat, jotka kasvavat terhakkaasti., ja ovat varsin komea näky parvekelaatikossa.

 

siinä ne nyt sitten on.

Ainiin! Jos joku tietotekniikan ihme sattuu erehtymään tälle sivulle, minua kiinnostaa miksi näyttöni näyttää tältä?:

Oikeastaan tiedän, mikä tuon aiheutti (krisu avasi läppärinsä eräänä päivänä....)mutta haluaisin saada tämän korjattua.

Kuka on Krisu?

 Krisu on Pohjois-Pohjanmaan alueella tavattu elämänmuoto, joka on useimmiten tavattavissa
kaupungilla oleilemassa, kuntosalilla, sekä kotonaan piilossa.

Tämän Krisun suosikki puuhia on yleinen henkisyyden tutkiminen, kuntosali, syöminen sekä muut elintoiminnot. Mieluista on myös kekkuloida ystävien, muiden elämänmuotojen kanssa.

Nämä asiat ovat elämän suoloja, joten näiltä te arvoisat kuulijat, ette tule välttymään, halusitte tai ette. 

Liikunnasta ja kuntosalista... Jos odotatte raikasta ja ihanaa fitness-blogia, johon kuuluu erilaiset puhtaaseen syömiseen liittyvät rituaalit, voin sanoa että olette väärässä osoitteessa. Minä nimittäin syön miltei kaiken mitä vastaan tulee ajattelematta sen kummemmin. Irstailen mielelläni ruuan suhteen.

Aika näyttää, mitä tämä blogi tulee pitämään sisällään, sillä kaikki on mahdollista.

Terveisin Krisu 24v.