Reenituumailua.

Ensimmäisen kosketuksen kuntosaliin sain joskus vuonna 2006-2007. Siitä asti olen pumppaillut erinäisin tauoin, sillä joskus liikunnasta piti ottaa pitkäkin erätauko sen lähtiessä hieman lapasesta.. Saattoi vierähtää vuosi taikka pari, jolloin keskityin ainoastaan aerobiseen liikuntaan, kuten lenkkipoluilla huhkimiseen, ynnä muuhun härveltämiseen mikä nyt kulloinkin tuntui olenniaselta.
Kuntosaliharrastus vakiintui 2009-2010, kun asetuin erääseen pikkukaupunkiin asustamaan, ja luulin etten sieltä enää pois muutakaan. Siitä asti on tullut käytyä salilla kolmesta neljään kertaa viikossa, ellei pää tai muu osa kehosta pahoinvoi.

Jo alusta alkaen kaivelin monellekin tutusta Pakkotoistosta pätevän tuntuisia reeniohjelmia käytettäväksi. Nämä punaiset langat sisälsivät lähinnä  perusliikkeitä niinkusta kyykkyä ja sensellaista.
Koskaan en ole ollut minkään varsinaisten pepun ja allienvemputuslaitteiden  ystävä, sillä tuntuu että niitä ei ole tehty tällaisen persjalkaisen mitoituksille säätöominaisuuksistaan huolimatta.. Ehkä myös yritän uskotella itselleni, että vapailla painoilla ährääminen tuottaisi positiivista muutosta myös tasapaino- ja koordinaatiokykyyni, joka on kuin pienellä lihavalla lapsella.
 Ryhmäliikuntatunneilla kun muut tekevät hienoja potkuja ja pyörähdyksiä oikealle, teen omat tulkintani liikkeistä vasemmalle (kyllä, en vieläkään osaa sekunnissa sanoa onko oikea vasen vai vasen oikea).. Toivon todella, että pullaa mussuttavasta rapasorsasta saa vielä joskus ryhdikkään, ja sirokaulaisen joutsenen. Toisaalta, pullasorsankin elämässä on omat hyvät puolensa <3

Nykyiseen asuinsijaan asetuttuani, liityin erääseen kuntoklubiin. Liittymisetuna sai kolme ilmaista personal trainer kertaa. Olen edelleen tavattoman tohkeissani tästä edusta, vaikka olen jo kaksi tapaamista käyttänytkin.  Ensimmäisellä kerralla kartoitettiin krisun liikuntataustaa sekä tavoitteita, ja traineri loi passelin ohjelman. Seuraavalla kerralla reenattiinkin sitten jalkoja yhteistuumin. Kyllä siinä ärräpäät ja hiki lensi, mutta tuntui perhanan hyvältä kun lopetti!  Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus piiskata olkapäät hapoille.

Mielestäni ihmiset arastelevat liikaa personal trainerin palveluita. Ei, ne eivät ole vain taloudellista ylimistöä varten, joilla on talossaan oma kuntosali, uima-allas ja solarium miljoonatalonsa kellarikerroksessa.
Kokemukseni mukaan personal traineri on juuri meitä tavallisia pullataikinan värisiä sunnuntaihiihtäjiä varten, motivoimassa meitä liikkumaan ja tekemään sen teknisesti oikein, sekä ennenkaikkea saavuttamaan liikunnan tuoman hyvän olon ja vitaalisuuden.
  Maksaisinko personal trainerin palveluista? Ehdottomasti. Vielä viimekesänä en olisi mistään hinnasta maksanut. Mutta nyt kun sain kokea sen, miten kovasti se selkeyttää omia motiiveja ja motivaatiota, it's worth it.
 
On aivan erilaista reenata, kun toinen kannustaa vilpittömästi vieressä laittamaan lisää rautaa siihen tankoon, ja on ottamassa vastaan, jos olet kaikkesi antaneena lyyhistymässä painojen alle.  Toki hyvän ystävän kanssa treenaaminen on kaikkea edellämainittua, mutta jotenkin tulee extra turvallinen olo, kun on vieressä on joskus  ammattilainen, joka on satavarma siitä mitä tekee.

Olen löytänyt itsestäni aivan uudenlaista sisukkuutta trainerin kanssa treenaamisten myötä.  Pyrin voimistamaan itseäni kuin suurtakin taistelua varten, ikäänkuin tulevana vastuksena olisi minä itse x10. Treenatessani tähän "taisteluun", hoen pääni sisällä: "näytän sille paskiaiselle vielä jonain päivänä!"
Kuitenkin arvokkain, mitä personal trainerin kanssa pari kertaa tapaaminen on minulle tuonut, on pidempikestoinen tyytyväisyys omaan kehooni. Toki on hetkiä, jolloin haluaisin heittää kaikilla vastaantulevilla peileillä ja heijastavilla pinnoilla vesilintua, mutta valtaosan ajasta olen tyytyväinen tämänhetkiseen painooni. Olen alkanut hyväksymään, että vaikka olisin laihempi, keksisin aina jonkun mehevän rasva-alueen kehossani, joka vaatisi pikaista eliminointia. ja sitäpaitsi arvon naiset ja herrat: NO FAT, NO BOOBS AND ASS!!!!  Paras olo syntyy siitä, että liikkuu itselleen mieluisalla tavalla, syö kunnolla palautuakseen, eikä stressaa aiheesta. Onhan se helpommin sanottu kuin tehty, mutta totuttelua, sanoi eskimo! rairairai.